Etusivu » Hajuhaitoista Topinojan jätekeskuksen alueen läheisyydessä

Hajuhaitoista Topinojan jätekeskuksen alueen läheisyydessä

Meille tulee aika-ajoin yhteydenottoja koskien mahdollisesti toiminnastamme aiheutuvista hajuhaitoista.

Alueella toimii säännöllisesti ns. Topinpuiston hajujen yhteistarkkailu-ryhmä, joka havainnoi ympäristöön mahdollisesti aiheutuvia hajuhaittoja.

Olemme olleet mukana tarkkailussa sen alusta asti ja meidän toiminnastamme ei ole todettu syntyvän hajuhaittoja. Joitakin havaintoja lähimmältä tarkkailupaikalta on saatu vuosien saatossa. Hajuntarkkailutiedot ja havainnot toimitetaan aina toimintaamme valvovalle Elylle ja myös kaupungin ympäristöpuolelle, heillä on kattava tieto hajujen muodostumisista.

Ohessa liitteenä 27.12.2023 (vko 52) tehdyn Topinpuiston alueen hajutarkkailun tulokset.

”Tarkkailuajankohta oli aamu. Tarkkailua tehtiin yhteensä 13 havaintopaikalla: 10 lähihavaintopaikan lisäksi kahdella lisähavaintopaikalla (21LI, 22LI) sekä yhdellä vertailuhavaintopaikalla (33VE). Tarkkailun aikana oli melko pilvistä tai pilvistä (7/8-8/8), ja tarkkailun aikana esiintyi ajoittaista heikkoa lumisadetta. Lämpötila oli -3°C, ilmanpaine 996 hPa (matalapaine), tuuli oli länsi-/luoteistuulta ja tuulen voimakkuus oli 2-3 m/s.

Hajuja havaittiin yhteensä kolmella havaintopaikalla. Lähihavaintopaikoilla 5LÄ (Karjalaiskyläntie) ja 6LÄ (Karjasmäentie) havaittiin lievää ja hetkittäin selvää LSJH:n jätemäistä hajua. Lisähavaintopaikalla 21LI (Pakurlan pumppaamo) havaittiin lievää LSJH:n jätemäistä hajua. Havaitut hajut olivat tuulen suunnan mukaisia. Muilla lähihavaintopaikoilla sekä lisähavaintopaikalla 22LI ja vertailuhavaintopaikalla 33VE ei havaittu hajuja.”

Pyrimme aina kaikessa toiminnassamme aiheuttamaan mahdollisimman vähän niin haju- kuin muitakin haittoja ympäristöllemme.

 

Ekopartnerit Turku Oy

Kalle Mäki

toimitusjohtaja